15 % pelirahaa takaisin
Troll Hunters -kolikkopelin pääosissa nähdään hurjia ja pelottomia skandinaavisia naissotureita!
Troll Hunters -pelin naissoturien avustuksella voidaan voittaa jopa 40 000 euroa!
Troll Hunters on kolikkopeli, jossa jahdataan peikkoja. Niitä jahtaavat pelin päähenkilöt eli skandinaaviset naissoturit. He näyttävät hyvin voimakkailta ja pelottomilta. Siksi voi olla varma, ett heidän avullaan tullaan onnistumaan tehtävissä, joissa saadaan samalla myös hankittua mukavia voittoja. Pelistä löytyy esimerkiksi Free Spins -toiminto sekä monia muita jahtaamisen arvoisia voittoja. Pelin on tuottanut Play N’GO. Tulet huomaamaan tätä peliä pelatessa, että tuottaja on pyrkinyt tekemään monen asian toisin kuin miten ne yleensä kolikkopeleissä ovat. Jos pelin rakenne on erilainen kuin mihin on totuttu ja se liittyy myös pelistä saataviin perusvoittoihin.
Troll Hunters -pelistä voi voittaa jopa 40 000 euroa. Pelin normaalivoitotkin saadaan erikoisella tavalla. Niitä voi nimittäin saada sekä vaaka- että pystysuorassa, kun merkkejä on peräkkäin tai päällekkäin vähintään kolme kappaletta. Kun voitto tulee, muuttuu voittoyhdistelmän keskimmäinen symboli Wild -merkiksi. Se jää paikalleen, kun kaikki muut tämän yhdistelmän merkin katoavat. Jos voitto on tullut neljällä symbolilla, jää paikalle niiden keskelle kaksi Wild -merkkiä. Tyhjiin koloihin tippuu symboli, jos sellainen löytyy tyhjän kolon päältä. Jos sitä ei löydy, jää tila kokonaan tyhjäksi siihen asti kunnes seuraava kierros käynnistyy. Näin ei käy yleensä peleissä, joissa kierrokset toimivat ns. Avalanche -toiminnon mukaan. Muissa peleissä kolot täyttyvät aina ja uusia symboleita ilmestyy tilalle, jos pelissä jää yläosiin tyhjiä tiloja.
Troll Hunters -pelin voittokerroin kasvaa jokaisen peräkkäisen voiton jälkeen. Voittoja voidaan saada jopa 5 – 10 symbolin avulla, mutta perinteisimmät voitot saadaan 3 – 5 symbolin avulla. Suurimmat voitot antava symboli on Wild. Jos pelissä saadaan vähintään 5 Free Spins -symbolia, voitetaan 20 ilmaiskierrosta. Pelistä löytyy bonuspeli, joka käynnistyy erikoisella tavalla. Pelin symbolien alla on esillä kaksi pystysuuntaan kirjoitettua Bonus -sanaa. Jos niistä jää jompikumpi kokonaan esille, päästään pelaamaan pelin bonuspeliä. Tämä on se syy miksi pelissä tyhjiä koloja ei täytetä, kuten muissa Avalanche -toiminnon peleissä.
Troll Hunters -peli on erikoinen peli jo sen rakenteen puolesta. Pelissä on sekä viisi kiekkoa että viisi riviä. Yleensä kiekkoja ja rivejä ei ole yhtä montaa. Tämä erikoinen rakenne mahdollistaa paremmin pelin erikoisella tyllillä saatavat voitot. Troll Hunters -peliä pelaamalla pääsee seuraamaan hurjien skandinaavisten naissoturien elämää!