15 % pelirahaa takaisin
Nostalgiapelit tuovat taattua viihdettä arkeesi! Nettipelaamisen ansiota sinulla on mahdollisuus tänä päivänä pelata suositut nostalgiapelit myös netissä, sekä jopa ilmaiseksi!
Lue lisää nostalgiapeleistä täältä alapuolelta taikka aloita pelaaminen saman tien!
Vaikka nykyään netissä voi pelata monenlaisia pelejä, on monella edelleen mielessä myös nostalgiapelit. Ei ihme, että moni entisajan peli on ollut monen tämän päivän pelin mallina ja innostajana. Monista uusistakin peleistä voi löytää samoja piirteitä ja ominaisuuksia kuin joistakin vanhoista peleistä. Mutta monilla nettikasinoilla voi olla jopa niitä samoja pelejä, joita nostalgiapelit ovat. Pelejä on voitu modernisoida nykyajan tekniikoiden mukaisesti, mutta silti niiden pelaaminen voi olla ihan samanlaista kuin silloin ennen. Moni voi haluta pelata niitä nostalgian takia, mutta moni uhkapeli on edelleen pelattavissa yksikertaisesti vain sen takia että kyseessä on niin koukuttava peli.
Mitä nostalgiapelit sitten ovat? Niitä voi tulla paljonkin mieleen, mutta ainakin niitä suurelle yleisölle tuttuja pelejä ovat matopeli, pajatso, miinaharava, pasianssi, Mario Bros, sekä monet muut suositut ilmaiset kasinopelit. Pelejä on pelattu kautta aikojen, joten nostalgiapelejä löytyy melko paljon. Moni niistä on ollut nykypäivän suosittujen pelien mallina, vaikka niiden yhteyttä ei välttämättä edes huomaa. Joistakin peleistä on voitu tehdä suoraan sama peli kuin entisajan edeltäjänsä, mutta ehkä vähän uudenaikaisemman näköinen. Esimerkiksi bingoa on pelattu entisaikana paljon, mutta nykyään sen pelaaminen on siirtynyt lähes kokonaan nettiin. Osa entisajan peleistä on siis olla myös sellaisia, joita pelattiin kokonaan ilman teknologian apua. Bingoa varten ei ainakaan ennen tarvittu kuin paperinen bingolappu ja kynä. Arvontakin voitiin suorittaa ilman tietokoneita ja muita koneellisesti toimivia laitteita. Keno ja lotto voidaan laskea samaan kategoriaan bingon kanssa. Niissä hankitaan myös bingokupongin kaltainen arvontalappua ja arvonnassa arvotaan numeroita.
Hedelmäpelien kohdalla tulee mieleen monta nostalgista peliä. Alussa niissä oli yleensä merkkeinä hedelmiä ja siksi edelleen moni kutsuu näitä pelejä nimellä hedelmäpelit. Näitä pelejä voidaan kutsua myös esimerkiksi nimillä kolikkopelit tai slotit. Kolikkopelit kertovat myös pelien entisestä ajasta. Ennen näitä pelejä pystyi pelaamaan vain siten, että niihin laittoi kolikon sisään. Slotit nimitys taas on tullut meidän suomalaistenkin sanavalikoimaan nettikasinoiden kautta. Kolikkopelit ovat myös suosittuja, koska juuri näihin peleihin voi yleensä saada kasinobonuksia. Esimerkiksi kierrätysvapaat ilmaiskierrokset ovat todella hyviä kasinotarjouksia pelaajalle.
Nostalgiapelit voivat tarkoittaa tämän päivän nettikasinoiden toimintapelejä. Bingo on jo vanha peli ja sen pelaaminen onnistuu ihan yksinkertaisilla välineilläkin. Sitä varten ei tarvita välttämättä kuin paperisia bingokuponkeja, kyniä ja bingolapuissa olevia numeroita vastaavia merkkejä. Nykyäänkin kodeissa pelattavat bingot ovat edelleen näin yksinkertaisia ja niiden numeroiden arvonta voi tapahtua veivattavalla numeropalloja sisältävällä laitteella. Kun laitetta veivaa, tulee sieltä numeropallo kerrallaan ulos ja siten saadaan arvottua numeroita bingoa varten. Bingo on edelleen suosittu peli, mutta sen pelaaminen on siirtynyt nettiin eri nettikasinoille. Samaan kategoriaan voi kuulua monia muitakin samantyylisiä pelejä, mutta niitä ei ole pelattu entisaikaan siten kuten bingoa.
Hedelmäpelit ovat todellisia nostalgiapelejä. Ennen niitä pelattiin vain kivijalkakasinoilla ja muissa julkisissa tiloissa kolikoiden avulla, mutta nykyään niitä on tarjolla kaikilla kasinoilla. Siksi näitä pelejä voidaan kutsua myös kolikkopeleiksi. Peleihin täytyi laittaa kolikoita sisään, jotta niillä pelaaminen onnistui. Pelien pelimerkit olivat alussa suurimmaksi osaksi hedelmiä, josta tulee näiden pelien vieläkin monen käyttämä nimitys hedelmäpelit. Helminä käytettiin esimerkiksi appelsiinia, sitruunaa, vesimelonia ja viinirypäleitä.
Pelejä voi edelleen pelata automaattipeleinä oikeissa pelipaikoissa. Mutta kun moni maksaa nykyään maksukorteilla ostoksiaan, ei kolikoita pelejä varten ole enää mukana. Siksi näihin peleihin voi siirtää pelirahaa nykyään myös maksukorteilla peleissä olevien maksupäätelaitteiden kautta. Nykyään näitä pelejä pelataan yhä useammin verkossa, koska se on helpompaa, nopeampaa ja kätevämpää. Monilla kasinoilla voi nykyään pelata jopa ilman rekisteröitymistä. Tutustu kasinot ilman rekisteröitymistä -sivuumme ja pelaa ilman rekisteröitymistä.
Pajatsoa ei voi enää pelata julkisissa tiloissa. Ennen niitä oli monissa kaupoissa, huoltoasemilla, kahviloissa sekä monissa muissa paikoissa. Suomeen peli tuli jo 1920-luvulla. Ne olivat Suomessa ensimmäisiä rahapeliautomaatteja eli niitä pelattiin täällä jo ennen hedelmäpelejä. vuoden 2015 vuoden jälkeen niitä ei ole enää voinut pelata. Pajatsoihin ladattiin kolikoita sisään ja niitä yritettiin saada kimpoamaan oikeaan kohti laitetta. Pajatsossa oli monta porttia, joista keskimmäiseen kolikon mennessä sai suurimman voiton. Pelistä ehdittiin tehdä vuosien saatossa monia erilaisia versioita.
Koska ennen laitteiden tehokkuudet, varsinkin pienien, ei ollut niin hyviä kuin nykyään, kehiteltiin paljon yksinkertaisesti toimivia pelejä. Tetris ja matopelissä pärjää kun toimii nopeasti ja osaa näppäillä taidokkaasti. Miinaharavasa taas tarvitaan vain päättelykykyä. Nämä pelit olivat koukuttavia, vaikka niissä ei periaatteessa tapahdu juuri mitään erikoista. Niissä on yksinkertainen grafiikka ja toiminnot eikä niissä tarvita välttämättä edes ääniä, jotta niitä on mukava pelata.
Monikaan ei tiedä, että supersuosittu tietokoneilla ja pelikonsoleilla pelattavan pelin ensimmäinen versio oli kolikkopeli. Super Mario pelin ensimmäinen versio oli todellakin kolikkopeliversio. Mutta siitä tuli suosittu peli vasta kun siitä lähes heti tehtiin versio muille laitteille pelattavaksi. Moni muukin tasohyppelypeli on ollut aikanaan todella suosittu ja tasohyppelypelejä tehdään edelleenkin. Mario Bros -pelistä on tehty monta uudempaakin versiota ja ihan uusikin versio on pelistä ja sitä voi pelata mobiililaitteilla.
Pasianssi on siitä erikoinen peli, että se on pysynyt aina suosiossa. Se voi olla nykyäänkin ihan samanlainen peli kuin ennen. Peli on hyvä ajanviete, koska sitä varten ei tarvita muita pelaajia. Pelistä on tarjolla paljon eri versioita. Vaikka kyseessä on yksinpeli, on siitä kehitelty sopivia versioita myös nettikasinoille, joten niissä sitä voidaan pelata rahapeliversiona ja edelleen yksin.
Nettikasinoiden valikoimissa on paljon pelejä, joista voi erottaa jotain samoja piirteitä kuten entisajan peleistä. Nämä nostalgiapelit voivat olla lähes samanlaisia kuin ennen. Bingo on hyvä esimerkki siitä, kuinka vanha peli on netissä pelattavana pelinä vieläkin parempi peli kuin ennen. Vaikka bingo onnistuu ilman nettiäkin, on sen pelaaminen paljon vaivattomampaa nettikasinoilla. Silloin ei ole edes vaaraa, että oma voittava kuponki jää itsellä huomaamatta, kun kaikesta huolehditaan koneellisesti. Bingo kuuluu nettikasinoilla aika usein toimintapelien osioon, jossa voi olla samantyylisiä pelejä kuten lotto ja keno.
Hedelmäpeleiksi voidaan kutsua myös pelejä joissa ei ole yhtäkään hedelmämerkkiä. Nostalgiapelit, joissa oli hedelmämerkkejä, ovat jääneet tällä tavalla nykypäiväänkin muistuttamaan siitä mitä pelejä ennen pelattiin. Yhä useampi on siirtynyt pelaamaan näitäkin pelejä nettiin, vaikka niitä voi edelleen pelata oikeissakin pelipaikoissa. Syitä on paljon, mutta ainakin yksi hyvä syy on se, että netissä niistä saatavat voitot ovat usein suurempia. Tietysti myös pelaaminen on helpompaa, kun ei tarvitse jonotella omaa vuoroaan ja pelaamaan pääsee heti kun on itse siihen valmis. Netissä on myös paljon enemmän valikoimaa. Hedelmäpelejä voi olla tarjolla yhdellä casinolla jopa monta sataa. Osassa peleissä on edelleen myös hedelmämerkkejä ja niistä on voitu jopa tehdä entisajan pelien näköisiä. Nettikasinoiden hedelmäpelien avulla nostalgiapelit voidaan tuoda todella täydellisesti nykypäivään pelattavaksi.
Vaikka Pajatso oli aikanaan todella suosittu, sitä ei ole nettikasinoilla tarjolla. Siitä on silloin tällöin ollut jonkinlainen versio nettipelaamistakin varten, mutta tällä hetkellä peliä ei voi pelata rahapelinä missään. Ainakin jos monet nostalgiapelit ovat uusina versionakin tulleet suosituiksi, voisi luulla että Pajatsokin voisi toimia nettikasinoiden pelilistalla.
Tasohyppelypeleistä löytyy monta nostalgiapeliä. Yksi sellainen on Mario Bros, joka on vielä tänäkin päivänä tuttu peli ainakin nimen perusteella. Koska retro on muodissa, on myös Mario Bros tullut taas kerran muotiin. Pelistä on tehty uusi versio, joka sopii mobiililaitteilla pelattaviksi. Ei olisi ihme, jos tästä pelistä tehtäisiin myös rahapeliversio, joka sopisi silloin hyvin nettikasinoille pelattavaksi.
Kun ennen ei ollut niin tehokkaita laitteita kuin nyt, nousi moni hyvin yksinkertainen peli suosioon. Varsinkin jos pelejä haluttiin pelata pienillä mukana kulkevilla laitteilla, ei niihin voitu tehdä kovin ihmeellisiä pelejä. Eli ennen on myös haluttu pelata mobiilipelien tavoin pelejä missä ja milloin on haluttu. Vaikka nykyään nettikasinoiden mahtavia jopa elokuvamaisia pelejä voidaan pelata pienilläkin laitteilla, ovat nämä yksinkertaiset pelit myös edelleenkin pelattavissa. Matopeliä ei ole tarjolla, mutta sen voidaan ajatella olevan yksi enne siitä kuinka suosittua mobiilipelaamisesta aikanaan tulee. Tetris taas on ollut monen nettikasinopelin, kuten NetEntin Reel Rush -pelin, esikuvana. Monissa peleissä tippuu jotain ja niiden sopivista muodostelmista saadaan voittoja, joka kuulostaa vähän samalta kuin mitä Tetris -pelin perusajatus on.