200 ilmaispyöräytystä
100% jopa 500€
Pasianssi lienee kaikkien aikojen pelatuin korttipeli. Tästä on tietysti pitkälti kiittäminen kahta asiaa. Ensinnäkin, sen pelaamiseen ei tarvita vastustajaa.
Toinen seikka pelin suosion takana on Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä. Sen mukana pasianssi tuli jo versiossa 3.0, vuonna 1990. Pelin Windows-versio perustuu Klondike-sääntöihin, mutta muitakin versioita on toki olemassa.
Tämä korttipeli yhdessä legendaarisen Miinaharavan kanssa on pelastanut monien pitkäveteiset työpäivät. Samalla se varmastikin on tehnyt hallaa monille kansantalouksille. Varsinaisesti kyseessä on kuitenkin nimitys useille eri peleille – pasianssi ei ole yksi peli, vaan monilla erilaisilla säännöillä pelattava peligenre. Nimityksen alle lankeavia pelejä yhdistää kuitenkin kaksi asiaa: niitä pelataan pelikorteilla ja niitä pelataan yksin.
Useimmiten pelissä on pitkälti kyse tuurista: siitä, mihin järjestykseen kortit käytettävässä pakassa sekoittuvat. Yleensä pelaajalta vaaditaan kuitenkin myös tarkkaavaisuutta, varsinkin jos pelataan oikeilla korteilla tietokoneella pelattavan pelin sijaan. On nimittäin niin, että hätäiseltä pelurilta voi mennä jokin optimaalinen siirto helposti ohi. Peligenren englanninkielinen nimi onkin ”Patience”, kärsivällisyys. Hätähousuillekin kuitenkin löytyy sopivia sääntöversioita.
Historioitsijat sijoittavat pasianssin alkuperän pohjoiseen Eurooppaan, tarkemmin joko Saksaan tai Skandinaviaan. Ensimmäisestä yksin pelattavasta korttipelistä esiintyi maininta vuoden 1783 kirjassa ”Das neue Königliche L’Hombre-Spiel”. Ranskassa genren pelejä alettiin pelata joskus 1800-luvulta, ja sieltä se levisi ensin Englannin kanaalin yli Brittein saarille saman vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Sieltä ei kestänyt kauaa uuden nettikasino pelin kulkeutumiseen Amerikkoihin, vanhoihin siirtokuntiin.
Usein pasianssi on synonyymi nimenomaisesti sen Klondike-versiolle, jota siis Windowsinkin mukana tullut ilmaispeli edustaa. Nykyisten Windows-versioiden mukana tosin tulee ”Microsoft Solitaire Collection”, jossa on mukana Klondiken lisäksi pelit Spider-, FreeCell (eli vapaakenttä)-, TriPeaks- ja Pyramid säännöillä sekä koko joukko muita erikoisuuksia. Tämä pelien kokoelma tulee automaattisesti kaikkien Windows 10 -järjestelmien mukana, mutta se on saatavilla ilmaiseksi myös Windows 8:n käyttäjille.
Se kaikkein yleisin versio on tosiaan jo pariin otteeseen mainitsemamme Klondike, joten on vain paikallaan esitellä juuri tämän version säännöt lukijoillemme. Samat säännöt ovat käytössä myös tietokoneella pelattaessa, mutta korttien jakamisesta pitää huolen luonnollisesti ohjelma itse.
Pelissä käytetään normaalia 52 kortin pakkaa, joten mahdolliset jokerit tulee poistaa pakasta virallisia Klondike-sääntöjä seuratakseen. Tietenkin moni päättää hieman helpottaa peliä pitämällä ne pakassa. Sekoitettu pakka jaetaan pöydälle seitsemään pinoon vaakasuoraan suuntaan. Ensimmäisessä pinossa vasemmalta on yksi kortti, joka jaetaan kuvapuoli ylöspäin.
Seuraavaan pinoon vasemmalta jaetaan kaksi korttia, kolmanteen kolme, ja niin edelleen. Jokaisessa pinossa ylin kortti jätetään kuvapuoli ylöspäin, muut sen alla olevan kortit kuvapuoli alaspäin.
Näihin pinoihin menee yhteensä 28 korttia, joten jäljelle jää vielä 24 korttia. Näistä muodstuu pelaajalle niin sanottu käsipakka. Tästä käsipakasta pelaaja nostaa päällimmäisen kortin, tosin joissakin sääntöversioissa kolme. Pelin tavoite on saada järjestettyä kortit maittain niiden arvojen mukaiseen järjestykseen. Ässä on ykkönen, numerokortit nimellisarvonsa mukaisia ja J – K ovat 11 – 13.
Käsipakasta nostettua korttia pyritään pelaamaan pöydässä olevaan seitsemään pöydässä olevaan pakkaan. Käsipakasta nostetun kortin voi pelata näihin pakkoihin, mikäli se on niiden päällimäistä korttia arvoltaan yhden pienempi ja eri väriä. Mailla ei ole väliä, värillä on. Esimerkiksi jos nostat ristinelosen ja esillä on herttavitonen, voit pelata nelosen vitosen päälle. Sama juttu vaikkapa patajätkän ja ruuturouvan kanssa. Saman säännön mukaan voi siirtää minkä tahansa pöytäpakan esillä olevaa korttia toisen pöytäpakan kortin päälle. Tämän jälkeen siirretyn kortin alla olevan kortin voi kääntää.
Ässät saa siirtää pelin reunalle, johon on tarkoitus siis kerätä kaikkien neljän maan kortit arvojärjestyksessä. Tänne saa sijoittaa kortteja myös suoraan käsipakasta. Mikäli jostakin pelin seitsemästä pöytäpakasta loppuu kortit, sen paikalle saa aloittaa uuden pakan vain kuningaskorttia käyttäen. Peli päättyy, kun käsipakassa on jäljellä enää kortteja, jotka eivät sovi pöytään tai kun pelipakkojen kortit eivät enää sovi mihinkään. Pelin voitto ja läpipääsy tapahtuu silloin kun kaikki neljä maata ovat omissa pakoissaan numero- ja arvojärjestyksessä.
Myös Klondikesta on olemassa lukuisia erilaisia sääntömuunnelmia. Kyseessä on kuitenkin yksin pelattava peli, joten tämä ei ole mikään ihme – oikeastaan kuka tahansa voi kehitellä oman Klondike-versionsa. Yleisimmät ja laajalti pelatut sääntöjen muunnelmat ovat kuitenkin seuraavanlaisia:
Joka tapauksessa, kyseessä on jokaisen helposti opittava peli. Sen sääntöjen noudattamisen suhteen vain sinä pelaajana olet vastuussa itsellesi. Klondikeä ei kuitenkaan pelata rahasta, joten huijaamisestakaan ei ole kasino rankaisemassa! Jos etsit pelejä joita voit pelata rahasta, tarkista kotisivuillamme lista parhaimmista rahapeli sivustoista 2024.
Todellista ja tarkkaa eri peliversioiden määrää on mahdoton laskea. Dokumentoitu on ainakin pitkälti yli toista sataa erilaista. Edellä esittelimme laajimmalle levinneen version, mutta tehdäänpä vielä lyhyt katsaus joihinkin muihin tunnettuihin muunnelmiin.
Tietokoneelle on kehitetty lukuisia erilaisia pasianssiohjelmia – paljon siis muitakin kuin se Windowsin kylkiäisinä tullut. Solitaire Till Down on yksi kaikkien aikojen suosituimmista yksin pelattaviin korttipeleihin keskittynyt tietokoneohjelmisto. Nykyisessä versiossa on yli 100 erilaista versiota pasianssista. Tämän Semicolon LLC -yhtiön julkaiseman pelin aivan ensimmäinen versio ilmestyi jo vuonna 1991, eli vain vähän ensimmäisen Microsoftin version jälkeen. Solitaire Till Down on nykyisin saatavilla jopa Applen iOS-laitteille.
Myös kasinoilla on pelattu joitakin versioita pasianssista, etenkin 50 – 70 -luvuilla tällaiseen saattoi törmätä Pohjois-Amerikassa. Yksi tällainen versio, jota on pelattu kasinoilla, on Canfield. Tätä peliä on pelattu esimerkiksi sillä tavoin, että pelaaja maksaa ensin pelinhoitajalle 50 dollaria, ja pelinhoitaja maksaa viisi dollaria joka kortista, jonka pelaaja pystyy asettamaan pelikentälle.
Tietenkään nykyisillä moderneilla kasinoilla netissä ilman pelitiliä ei juuri näe missään päin maailmaa tällaisia korttipelejä. Tämä johtuu pitkälti myös siitä, että joka ikistä pelaajaa varten tarvittaisiin yksi jakaja / pelinhoitaja valvomaan peliä. Tämän takia talon tuotto näissä peleissä jäisi paljon nykyisiä usean pelaajan korttipelejä pienemmäksi. Lisäksi pelaajien mielenkiinto pelata yksinpelejä kasinoilla on hyvin vähäistä. Monet kasinot netissä eivät tämän takia yleensä tarjoa pasianssia.
Joku voisi suoriltaan ajatella, että pasianssi on pelkästään tuurista kiinni, eikä siihen voisi antaa pelin sisälle vinkkejä tai strategisia neuvoja. Joissakin pasianssin versioissa tämä pitääkin paikkansa. Kuitenkin esimerkiksi siihen suosituimpaan, eli Klondikeen on olemassa vinkkejä, joiden avulla voit parantaa onnistumismahdollisuuksiasi. Seuraavassa muutama lyhyesti:
Spider-peliin voisi myös antaa muutaman pienen vinkin. Pyri aina saamaan aikaan tyhjä kentää. Niitä voi aina käyttää nimittäin väliaikaiseen korttien säilyttämiseen pattitilanteissa. Jo kolmella tai neljällä tyhjällä kentällä sinulla on todella vahvat mahdollisuudet menestyä pelissä, mikäli et sitten ole äärimmäisen epäonninen – ja sitäkin totta kai korttipelissä kuin korttipelissä tapahtuu. Spiderissä paras avaava siirto on aina pelata korkein kädestä löytyvä kortti. Mahdollisuuksien mukaan, yritä pelata oikealla olevista kuuden kortin pinoista.